Skip to main content
ajankohtaistaetusivu

15 vuotta kotisi kokoisia kalusteita

Vuonna 2021 Unique Home juhli 15-vuotissyntymäpäiviään ja työllisti 17 henkilöä.

Toukokuisena lauantaina vuonna 2006 tapahtui kaksi merkittävää asiaa: suomalainen Lordi voitti Euroviisut ja me juhlimme kutsuvierasavajaisiamme. Tuosta päivästä on nyt kulunut yli 15 vuotta. Suomi ei ole sittemmin voittanut Euroviisuja, mutta Unique Home porskuttaa edelleen menemään. Joukkomme on kasvanut matkan varrella, olemme muuttaneet ensimmäisestä osoitteesta meitä varten rakennettuihin tiloihin, meistä on tullut perheyritys ja alkuperäinen nimikin on ehtinyt vaihtua kuvastamaan paremmin nykyistä toimintaamme.

Jälleenmyyntiliikkeestä omaaan tuotantoon ja perheyritykseksi

Unique Homen y-tunnus vietti jo maaliskuun alkupuolella 15-vuotissynttäreitään. Toukokuussa 2021 tuli kuluneeksi puolitoista vuosikymmentä siitä, kun yrityksemme perustajaosakkaat avasivat ensimmäisen myymälän Orikedon Autokadulle. Fyysisesti emme ole edenneet kovin kauas, sillä nykyiset myymälä- ja tuotantotilamme sijaitsevat vain kivenheiton päässä alkuperäisestä osoitteesta. Matka pienestä jälleenmyyntiliikkeestä kalustevalmistajaksi ja asennusten toteuttajaksi on kuitenkin vaatinut isompia harppauksia. Tielle on osunut myötätuulen lisäksi myös kuoppia, mutta eteenpäin on jatkettu varsinaissuomalaisella sisulla ja osaamisella. Alkuperäisistä perustajaosakkaista toimintaamme on jäänyt luotsaamaan Tomi, joka yhdessä vaimonsa Anninan ja perheen teinien kanssa omistaa nykyään yrityksen osakekannan.

Unique Homen yrittäjinä toimivat Tomi Salminen ja Annina Avoranta-Salminen.

Avainlipun arvoinen

Vuosien kuluessa on ollut ilo huomata, että te kuluttajat osaatte yhä enemmän arvostaa paikallista tuotantoa, joustavaa palvelua sekä mittojen mukaisesti räätälöityjä kalusteratkaisuja. Juuri tähän perustuu nimittäin meidän toimintamme. Sekä kalusteillemme että omalle asennuspalvelullemme on myönnetty Avainlippu merkiksi korkeasta kotimaisuusasteesta. Valitsemalla meidät valitset samalla aina työtä Suomeen.

Kaiken takana osaava tiimi

Koronapandemia on muistuttanut ihmisiä kotona viihtymisen tärkeydestä ja aiheuttanut melkoisen remonttibuumin. Into kotien kunnostamiseen on näkynyt myös meillä, sekä positiivisessa mielessä vilkkaana kysyntänä että vähemmän positiivisesti yleisinä raaka-aineiden saatavuushaasteina. Pysyäksemme vauhdissa mukana rohkenimme vahvistaa keväällä 2021 jälleen rautaista joukkoamme. Palvelemme sinua tällä hetkellä 17 osaajan voimin – suunnitellen, valmistaen ja asentaen kotisi kokoisia kalusteratkaisuja. Moni työntekijöistämme on viihtynyt matkassa mukana aivan ensimmäisiltä toimintavuosilta lähtien, mistä olemme erityisen ylpeitä. Ilman maan mainiointa tiimiämme emme olisi tässä. Esimerkiksi korona-ajan joustava palvelu ja yksityistapaamisten järjestyminen on ollut meille mahdollista henkilökuntamme aloitteesta ja ansiosta.

Unique Homen kalusteasennukset hoitaa talon oma asennustiimi.
Unique Homen tuotantopäällikkö käyttämässä tarkkuuspyörösahaa.

Kohti seuraavia pyöreitä vuosia

15-vuotinen matkamme olisi ehdottomasti juhlistamisen arvoinen, mutta maltti on edelleen valttia kokoontumisten kanssa. Kymppisynttäreitä vietimme onneksi aikoinaan kutsuvieraiden kera sen verran isosti, että muisteltavaa riittää edelleen. Tänä vuonna tyydymme virtuaaliseen kippistelyyn ja iloitsemme siitä, että olemme saaneet pidettyä koko porukkamme työn touhussa läpi haastavien aikojen. Lämmin kiitos asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme tähänastisesta taipaleesta! Paikallinen perheyrityksemme lupaa pistää parastaan jatkossakin.

Unique Homella on oma asennuspalvelu.
Keltaiset ja harmaat kehysovet sopivat vanhan kodin tyyliin. Ohuet työtasot ovat täyslaminaattia.