Kauppakassien tyhjentämiseen tarkoitettu taso, riittävästi tilaa lajitteluastioille ja sopivasti retro sävymaailma! Tämän kodin asukkaat olivat jo pakkaamassa muuttokuormaa ja suunnittelivat Joakimin kanssa täyttä päätä tulevan kotinsa kalusteratkaisuja. Sovitut talokaupat kuitenkin peruuntuivat ja muuttoajatus kuopattiin. Suunnitelmat vaihtuivat lennosta nykyisen kodin keittiöremonttiin. Lopputuloksena on kokonaisuus, joka näyttää juuri tähän tilaan kuuluvalta. 

Tammiviiluinen keittiö on Unique Homen omaa tuotantoa ja sopii 80-luvun alussa rakennettuun taloon kuin se olisi ollut siellä aina.

Alkuperäinen sävymaailma

Arkkitehti piirsi tähän taloon 70-luvun lopulla tammisen keittiön. Vuosikymmenien aikana tila on ehtinyt kokea myös valkoisen vaiheen, mutta nyt oli aika palauttaa kodin sydämeen rakennusajan henkeä – kuitenkin modernilla tavalla. Valmistimme uusiin kaapistoihin tammiviiluiset kalusteovet sekä massiivipuiset vetimet. Kasarikotiin sopivaa sävymaailmaa löytyy puupintojen lisäksi myös keittiön muista herkullisista yksityiskohdista.

Kätevät keittiöideat

Kalustesuunnittelijamme Joakim saa asukkailta vuolaat kiitokset sujuvasta yhteistyöstä. Yhdessä ideoiden keittiöön saatiin soviteltua monta arkea helpottavaa toimintoa. Yksi niistä on kauppakassien tyhjentämiseen tarkoitettu aputaso, joka liukuu esiin jääkaapin vieressä olevasta vetolaatikosta, aamiaiskaapin alapuolelta. Ostokset saa nyt helposti ja ergonomisesti ladottua kassista suoraan jääkaappiin. Kopioimisen arvoinen idea! Asukkaat ovat tyytyväisiä myös siihen, että valitsivat täyskorkean jääkaapin ja pakastimen rinnakkain. Yhdellä yhdistelmälaitteella olisi lapsiperheessä haastavaa pärjätä, ellei kaupassa halua käydä monta kertaa viikossa.

Kierrätys kuntoon

Tässä kodissa työtasoja ei tarvinnut raivata tyhjiksi kuvausta varten, sillä niillä ei muutenkaan säilytetä mitään ylimääräistä. Tyhjien tasojen rakastajalle on tärkeää, että säilytystila ei pääse loppumaan kesken. Kolmelle seinälle asettuva kalustekokonaisuus kätkee uumeniinsa niin näppärän aamiaiskaapin kuin tilankäyttöä tehostavia sisälaatikoita. Myös jätteiden kierrättäminen sujuu nyt mahdollisimman helposti. Altaan alle sijoittuvan jätevaunun lisäksi ikkunan vieressä oleva leveä vetolaatikko on omistettu korkeille lajitteluastioille.

Öljytyt tammiviiluovet ja massiivitammivetimet

Joakim auttoi suunnittelemaan keittiöstä paitsi toiminnallisen, myös visuaalisesti tasapainoisen kokonaisuuden. Sekä tammiviiluiset ovet että pitkät massiivitammivetimet ovat omaa puusepäntyötämme. Molemmissa on käsittelynä Rubio Monocoat Oil Plus 2C sävyssä Pure. Aidot puupinnat sopivat luonnollista ilmettä arvostavalle. Pienet sävyvaihtelut ja persoonalliset syykuvioinnit kuuluvat asiaan, joten esimerkiksi kaksi vierekkäistä kalusteovea eivät ole koskaan täysin identtiset.

Keraamiset kivitasot ja oranssi allas

Paikallinen veistämökumppanimme Gres Import työsti keittiön tasot keraamisesta Cuarzo Reno -kivestä, joka sopii upeasti puupintojen kaveriksi, sillä vaalealla taustalla seikkailee ruskean sävyjä. Rakennusajan henkeen istuu myös Stalan oranssi komposiittiallas, joka tuo oman lämpimän lisänsä tilan tunnelmaan. Musta hana on Tapwellin mallistosta. Sen ulosvedettävä juoksuputki on osoittautunut niin käteväksi apuriksi keittiöaskareissa, että letkullisesta hanasta olisi vaikeaa enää siirtyä kiinteään malliin.

Asennuspalvelu

Keittiön remonttitöistä vastasi oma asennuspalvelumme. Meiltä voit tilata työtä aina juuri tarpeeseesi sopivalla laajuudella. Tällä kertaa huolehdimme kalusteasennuksen lisäksi myös esimerkiksi seinien maalauksesta ja lattia-asennuksesta. Kuvausreissun yhteydessä Joakim pääsi suunnittelemaan asukkaan kanssa jo kodin seuraavan tilan kaapistoratkaisua. Paras merkki onnistuneesta yhteistyöstä!

Takaisin