Taianomaisella tavalla siistiltä näyttävä kodinhoitotila -onko sellaista olemassakaan? Levollisen tunnelman luomiseen on omat niksinsä, ja niitä hyödynnettiin tämän kodin remonttisuunnittelussa. 

80-luvun rivitaloasunto koki kertaheitolla täydellisen remontin omistajavaihdoksen yhteydessä. Uudistusprojektissa asukkailla oli apunaan tuttu sisustussuunnittelija, jonka kanssa oli hyvä pohtia kodin toiminnallisuutta ja estetiikkaa. Remontissa tehtiin myös rakenteellisia muutoksia ja vaihdettiin huonejärjestystä. Kalustesuunnittelijamme Anne auttoi ideoimaan kodin eri tiloihin käytännölliset ja tyyliltään mahdollisimman yhteensopivat kaapistoratkaisut.

Tässä kodissa ei tarvitse tuijotella pyykkivuoria, sillä aulasta kodinhoitohuoneeseen avautuva näkymä on harkitusti rauhallinen. Toimintojen sijoittelua miettittiin suunnittelussa paljon juuri visuaalisuuden kannalta. Koko takaseinän kokoinen liukuovikomero piilottaa nyt uumeniinsa onnistuneesti niin lämminvesivaraajan ja monenlaista talotekniikkaa kuin pesutornin ja pyykkikorit. Tilan ainoa työtaso puolestaan sijoittuu sivuseinälle, joten sille mahdollisesti kertyvät pyykkipinot jäävät ovelta katsottuna piiloon.

Suomalaisen Mirror Linen valmistamissa liukuovissa on mustat alumiinikehykset ja valkoiset levyosat. Kalusterungot ovat omaa tuotantoamme. Vastapäiselle seinälle asettuvan kaapistokokonaisuuden toteutimme maalatuilla Aaria-ovilla. Sen työtasoon valittiin Hiekka-niminen laminaattitasokuosi varastovalikoimastamme. Ligo-nuppivetimet tuovat pientä särmää kalustukseen. Mustat yksityiskohdat toistuvat harkitusti myös keittiössä ja kodin muiden tilojen kalusteissa.

Kalusteet asensi remonttifirma, joka huolehti myös kodin muista uudistustöistä.

Mustaraamisten Mirror Line -liukuovien taakse kätkeytyy säilytystilan lisäksi myös pyykkitorni. Kodinhoitotilan vastakkaisella seinällä on tasotilaa esimerkiksi pyykkien lajittelua varten.