
Kevät on edennyt jo pääsiäiseen asti, ja pyhät kolkuttelevat ovella. Vielä kiirastorstaina palvelemme normaalien aukioloaikojemme mukaisesti klo 9-17. Sen jälkeen henkilökuntamme on vapailla pitkäperjantaista pääsiäismaanantaihin, joten sekä myymälämme että noutovarastomme ovet pysyvät suljettuina 3.-6.4.
Käykö aika pitkäksi pyhinä? Portfoliossamme pääset pääset inspiroitumaan Unique Home -kalustuksista, joita meillä on ollut ilo käydä kuvaamassa asiakkaidemme kodeissa. Olemme lisänneet joukkoon alkuvuoden aikana uusia kohdekuvia esittelyteksteineen. Käy katsomassa, millaisia valintoja muut ovat tehneet koteihinsa!
Ajanvarauskalenterimme on auki myös niinä päivinä, kun me uniquehomelaiset olemme vapaalla. Sähköpostitse tai nettisivujemme lomakkeen kautta saapuneita yhteydenottoja käsittelemme arkipäivisin saapumisjärjestyksessä. Myyjiemme kalenterista voit kuitenkin milloin tahansa selailla ja varata vapaita suunnitteluaikoja. Olet tervetullut tutustumaan myyntinäyttelyymme Turun Orikedolle aina aukioloaikoinamme, mutta suunnittelutapaamista varten suosittelemme varaamaan ajan etukäteen. Näin varmistat kiireettömän palvelun sinulle sopivalle hetkellä.
Jatkamme kotimaisten ja kotisi kokoisten kalusteunelmien parissa taas pyhien jälkeen tiistaina 7.4.2024.
Kevät koittaa,
valo taas pitkän talven voittaa.
Iloista pääsiäistä!
