Vapaa-ajankoti on parhaimmillaan se ympäristö, jossa arki unohtuu ja elämä saa leppoisan rytmin. Rentoutuminen alkaa helpommin, kun uikkareille, veneilytarvikkeille, kumisaappaille, peleille, kirjoille ja marjastusvälineille löytyy oma paikkansa. Siksi fiksuille säilytysratkaisuille on tarvetta myös kakkoskodissa.

Syvennykseen upotettu hyllystöratkaisu tarjoaa reilusti tilaa kakkoskodin lomalukemelle.

Kakkoskoti toimivaksi

Vapaa-ajankodissa ei välttämättä säilytetä valtavia tavaramääriä, mutta ympärivuotisessa käytössä oleviin tiloihin kertyy silti monenlaista. Uimakassit ja pelastusliivit vaihtuvat syksymmällä marjakoreihin ja sienestysvälineisiin. Villa Björkebo rakentui järvenrantatontille, joka oli ollut asukkaiden suvussa jo pitkään ja siksi tärkeä paikka. Taloprojektiin otettiin mukaan sisustussuunnittelija Maru Hautala, jonka ideoiden pohjalta pääsimme toteuttamaan kalusteratkaisut keittiöön ja muihin tiloihin. Myyntipäällikkömme Mikan kanssa suunnitelmat hiottiin kohdilleen niin, että kalusteiden mittasuhteet, rakenteet, materiaalit ja käytännön yksityiskohdat palvelevat parhaalla mahdollisella tavalla.

Tilaan istuvat kalusteratkaisut

Mitä varhaisemmassa vaiheessa säilytysratkaisut huomioidaan talosuunnitelmissa, sitä helpompi ne on sovittaa luontevasti osaksi kotia. Seinärakenteeseen upotettuina kalusteet eivät näytä irrallisilta ja jälkikäteen lisätyiltä vaan juuri paikoilleen kuuluvilta. Tällä ajatuksella syntyivät sekä eteisen kaapistokokonaisuus että olohuoneen avo- ja piilosäilytystä yhdistelevä hyllystöratkaisu.

Valkoinen kaapisto twistillä

Vapaa-ajankotiin on mukava astua sisälle, kun vastassa on levollinen näkymä. Eteisen valkoiseen kaapistoon ilmettä tuo urallinen Soul-ovimalli, jonka materiaalina on maalattu MDF. Ruskeat nahkavetimet lämmittävät kauniisti kokonaisuutta. Seinärakenteeseen upotetussa kaapistossa on reilusti tilaa kaikkien vuodenaikojen tarpeisiin.

Hyllykkö syvennyksessä

Olohuoneen syvennykseen istutettu hyllystökokonaisuus on yksi tämän kodin katseenvangitsijoista. Sen massiivitammisilla hyllyillä on tilaa lomalukemiselle ja muistoille. Alakaapisto puolestaan kätkee siististi sisäänsä sen, mitä ei tarvitse pitää jatkuvasti esillä. Kalusteoveksi valittiin Aura mattavalkoisena. Messinkinen nuppivedin on Helatukun mallistosta ja nimeltään Ligo. Sama metallisävy toistuu viereisen keittiön yksityiskohdissa ja sitoo näin sisustuksen kauniisti yhteen.

Takaisin