Entä jos on kiire kalustaa, ja tilaustuotteiden toimitusajat tuntuvat liian pitkiltä? Silloin ohjailemme valintojasi varastovalikoimamme suuntaan. Perusmateriaaleistakin syntyy kivoja kokonaisuuksia, kuten tämä tammen ja harmaan sävyjä yhdistelevä keittiö osoittaa.
Pieni kerrostalokeittiö päivittyi Nesto Asuntojen tekemässä remontissa tälle vuosikymmenelle. Palanen asunnon historiaa päätettiin kuitenkin jättää jäljelle. Niinpä suunnittelimme modernin kalustekokonaisuuden siten, että ikkunan viereinen vanha komerorakenne säilyi osana keittiötä. Komeroon vaihdettiin harmaa mdf-ovi, jota tuli muuallekin keittiöön.
Remontin ei tarvitse olla aina kallis eikä hidas. Kiireisiä kalustajia varten pidämme varastossamme perusvalikoimaa esimerkiksi laminaateista, kalustelevyistä ja vetimistä. Tiukan aikataulun vuoksi tämän keittiön materiaalit valittiin pitkälti varastovalikoimastamme. Kalusterungot, marmorikuosiset laminaattitasot sekä tammen sävyiset ovet ovat omaa tuotantoamme. Kokonaisuutta täydennettiin muutamilla tilaustuotteilla, joiden toimitusajan tiesimme lyhyeksi. Valinnoilla on siis mahdollista ohjailla sitä, kuinka nopeasti saat uudet kalusteesi.
Harmaat kalusteovet ovat maalattua mdf:ää. Musta komposiittiallas sai kaverikseen messinkihanan ja siihen sopivan koripohjaventtiilin. Myös kalusteovien nuppivetimet ovat messinkiset. Kokonaisuutta katsellessa voi vain todeta, että perusmateriaaleillakin saa aikaiseksi ajan henkisen ja kiinnostavan kokonaisuuden.
Tämän kodin remontista ja kalusteasennuksista vastasi asiakkaamme Nesto Asunnot.
