No nyt on tunnelmaa! 70-luvun taloon sopiva keittiökokonaisuus syntyi sinisillä ja ruskeilla kaapistoilla sekä kuparisilla yksityiskohdilla. 

Harmonia ei välttämättä edellytä hillittyä sävymaailmaa. Myös värikäs koti voi olla seesteinen, kun kokonaisuus sopii ympäristöönsä. Kahden aikuisen rivitaloasunto sai keittiöremontissa sävymaailman, joka näyttää kuin luodulta 70-luvun talon arkkitehtuuriin.

Asiakkaat kiittelevät Mariaa hyvistä ideoista ja yhteistyöstä suunnittelussa. Kaapistoihin piti saada piiloon vanhan talon tekniikkaa, joten kekseliäisyydelle oli monessa kohtaa käyttöä. Lopputuloksesta ei arvaisi, että ovien sisäpuolelta löytyy muutakin kuin astioita ja ruokatarvikkeita. Kokonaisuuteen mahtuu myös arkea helpottavia mekanismeja, kuten ulosvedettävä tarvikevaunu sekä aamiaiskaappi Unique Homen liukuvalla puutasolla.

Väreistä tummansininen tuntui heti omalta, ja muuta kokonaisuutta lähdettiin rakentamaan sen ympärille. Monenlaisia vaihtoehtoja pyöriteltiin esimerkiksi altaan ja hanan osalta, mutta lopulliset valinnat tuntuvat nyt juuri oikeilta. Alakaapistot toteutimme sinisillä ja yläkaapiston pähkinänvärisillä Fino Feel -ovilla. Viimeistellyn ilmeen luomiseksi myös runkojen sivut ja täytteet tehtiin ovimateriaalista.

Tämän keittiön mausteena toimii kupari, jota löytyy sekä Helatukun Ligo-vedinnupeista, Tapwellin hanasta että tumman kuparin sävyisestä Alumocci-välitilalevystä. Myhös Intran altaaseen valittiin lisä’varusteena kupariset helat. Yläkaapistoista vetimet päätettiin pienen harkinnan jälkeen jättää pois, mikä tuntuu asukkaista nyt levolliselta ratkaisulta. Keittiöön mahtuu mallinsa vuoksi myös runsaasti ehjää tasopintaa. Työtasoksi valittiin Kivilähteen keraaminen Calacatta Oro, josta siitäkin voi löytää kuparisia häivähdyksiä.

Kokkauspuuhissa viihtyy tässä kodissa erityisesti isäntä, jonka tottumukset ja tarpeet huomioitiin toimintojen sijoittelussa. Esimerkiksi pakastimelle ei tässä taloudessa tarvitse päästä jatkuvasti, joten se sijoitettiin niemekkeeseen ruokapöydän puolelle. Kaikki keittiön kodinkoneet integroitiin kalusteisiin. Siemensin liesitasotuuletin saa jo lyhyen käytön perusteella kehuja tehostaan. Kyllä kelpasi palata mökillä vietetyn kesän jälkeen kotiin ja sen uuten keittiöön!

sininen keittiö