
Kalustamista tai sisustamista ei kannata ajatella trendien seuraamisena, vaan oman tyylin löytämisenä. Siksi kannustamme aina valitsemaan kotiin materiaaleja ja ratkaisuja, jotka tuntuvat omilta. Samalla on kuitenkin kiehtovaa kurkistaa maailmalla vallitseviin suuntauksiin. Tiesitkö, että ennakkoluulottomuus on itse asiassa yksi tämän hetken kuumimmista trendeistä! Tulemme näkemään vuonna 2025 sekä paljon ruskean sävyjä että rohkeita värejä. Pinnalla ovat myös yllättävät materiaaliyhdistelmät sekä pehmeät muodot. Lisäksi voimme iloksemme todeta, että käsityön arvostus on kasvussa, ja massatuotannon sijaan yhä useampi kuluttaja osaa vaatia vastuullisempia vaihtoehtoja.

Keittiötrendit 2025
Värikkyyttä, viilupintoja ja veistoksellisuutta – niitä kaikkia näemme nyt ajankohtaisesti sisustetuissa kodeissa. Jos aiemmat vuodet ovat varovaisesti herätelleet värirohkeuteen, 2025 astui näyttämölle koko paletin voimin! Toisaalta myös rauhoittavat ruskean sävyt ovat vahvasti pinnalla. Suomalaiset todennäköisesti valitsevat jatkossakin kaapistoihinsa voittopuolisesti hillittyjä ja ajattomana pidettyjä sävyjä. Iloinen asia joka tapauksessa on, että värivaihtoehdot ovat viime vuosina lisääntyneet huomattavasti eri materiaalivalmistajien mallistoissa, joten jokaiselle löytyy taatusti jotakin. Huomionarvoisia keittiötrendejä ovat myös teräspinnat, strukturoitu lasi, näyttävät kivikuosit sekä ennakkoluulottomat materiaaliyhdistelmät.

Keittiötrendit eivät todellisuudessa ehdi vuodessa tehdä täyskäännöstä, vaan samat ilmiöt saattavat pysyä pinnalla pitkään. Ajan kuluessa kehityssuuntaukset hioutuvat ja saavat uusia vivahteita. Muutokset tapahtuvat hitaanpuoleisesti, joten keittiösuunnittelussa kannattaa unohtaa liika laskelmointi. Tänään valitsemasi tyyli ei vanhene yhdessä yössä, eikä vielä muutamassa vuodessakaan. Olemme koonneet kotisivuillemme runsaasti esittelyjä erilaisista kalustuksista, joita olemme viime vuosina päässeet asiakkaillemme toteuttamaan. Ajankohtaista värien ilotulitusta löytyy esimerkiksi pienestä kerrostalokeittiöstä, johon asensimme persikkaisen pinkit kaapistot. Beigen sävyinen rivitalokeittiö puolestaan istuu hillitympään makuun. Valmistimme kaapistot oman tuotantomme suositulla kashmir-levyvärillä.


Vuoden värit 2025
Väriammattilaisten ennusteet antavat aina suuntaa sekä vaatemuodille että sisustamiselle. Ne eivät ole pelkästään esteettisiä, vaan kertovat samalla tarinaa eletystä ajasta ja peilaavat maailmalla vallitsevia tunnelmia. Väri-instituutti Pantone nimesi vuoden 2025 värikseen lempeän, lämpimän, lohdullisen ja maanläheisen Mocha Moussen. Ruskeaa tarjoaa tälle vuodelle myös amerikkalainen maalivalmistaja Benjamin Moore, jonka Cinnamon Slate -niminen väri taittaa luumuun. Suomalainen maalivalmistaja Tikkurila puolestaan nosti omaksi vuoden 2025 värikseen tummansinisen Nocturnen (N348). Valinnan taustalla on samansuuntaisia perusteluja kuin Pantonella. Myös Tikkurila kokee ihmisten kaipaavan kaoottisen elämään tyyneyttä, vakautta ja mielenrauhaa, joista syvä sininen viestii. Ajatellessamme Pantonen ja Tikkurilan vuoden värejä mieleemme muistui asiakastoteutus vuodelta 2022. 70-luvun koti sai remontissa tummansinistä, pähkinää ja kuparia yhdistelevän keittiökokonaisuuden, joka viehättää tunnelmallaan. Samettinen iltahämärä toimii kaapistoissa hyvin yhteen vastajauhetun kahvin kanssa!


Johtavien väriasiantuntijoiden ennusteita seurataan maailmalla tarkasti, joten voimme olla varmoja siitä, että esimerkiksi Pantonen Mocha Mousse inspiroi laajasti tuotesuunnittelijoita, muotialaa ja myös kalustamista. Vuoden väri ei yksistään kuitenkaan sanele kaikkea, vaan sen rinnalla nähdään aina myös muita suuntauksia. Maanläheisten ruskean sävyjen lisäksi tänä vuonna innostutaan myös niin kutsutusta dopamiinisisustamisesta (dopamine decor). Sen ajatuksena on lisätä kotiin hyvää mieltä ja energiaa iloisilla väreillä ja leikkisillä muodoilla. Kaikkea ei tietenkään tarvitse maalata heti keltaiseksi tai punaiseksi, vaan tästäkin trendistä voi napata pieniä paloja vaikkapa sen rauhoittavan ruskean pariksi. Värejä rakastavat sisustajat ihastuvat myymälässämme usein esimerkiksi suomalaisen Durat-komposiitin mallipaloihin. Dopamiinia tarjoilee myös oman tuotantomme levysävyjen vakiovalikoima. Keltaista tai oranssia eteiskaapistoon, ja päivittäinen vitamiiniannostus on taattu!


VOC-vapaat viiluovet puusepäntyönä
Ajattomuuden tavoittelu on leimannut keittiösuunnittelua kautta aikojen, sillä kiintokalusteita ei ole tarkoitus uusia kovin nopealla syklillä. Kuluttajat pohtivat valintojaan yhä enemmän myös ekologisuuden näkökulmasta. Kun listalle lisätään vielä aitouden ja käsityön arvostus, on helppo ymmärtää, miksi puupinnat ovat tehneet näyttävää paluuta keittiöihin. Massiivipuu ja puuviilu ovat kestäviä klassikoita, jotka eivät horju trendien tuulissa. Olemme aiemmin tarjonneet niitä kumppaniemme kautta, mutta vuonna 2024 päätimme ottaa valmistuksen omiin käsiimme. Jo pidempään kytenyt ajatus sai potkua siitä, että löysimme puunsuojaukseen VOC-vapaat Rubio Monocoat -tuotteet, joista vakuutuimme. Levy- ja laminaattiovien rinnalla valmistamme nyt puusepäntyönä Turussa myös viiluovia ja -runkoja. Lisäksi yrittäjämme Tomi kehitti meille kaksi omaa puuvedinmallia, joita valmistamme monilla eri pituuksilla ja sävytyksillä.


Ajatuksenamme oli aluksi työstää lähinnä tammiviilua ja massiivitammea, mutta aloimme nopeasti saada kyselyjä myös muista viiluista. Asiakastoiveet saavat korvamme herkästi höristymään, ja itsenäisenä toimijana pystymme usein myös reagoimaan kysyntään nopeasti. Aina kannattaa siis avata suunsa ja kysellä uusien tuotteiden perään. Juurikin asiakkaidemme toiveiden perusteella lisäsimme vuoden 2025 alussa oman tuotantomme valikoimaan pähkinä- sekä koivuviilun. Malliovet löydät myymälästämme samasta telineestä kuin tammiviilut eri öljysävytyksillä.


Kaarevat kulmat ja strukturoidut lasipinnat
Käytettyjen värien ja materiaalien tavoin myös kalusteiden muotokieli kertoo jotakin eletystä ajasta. 60- ja 70-luku trendaavat parhaillaan yleisestikin, ja monet näiltä vuosikymmeniltä tutut yksityiskohdat ovat palanneet koteihin modernisoituina versioina. Esimerkiksi työtasojen kulmissa ja saarekkeissa nähdään paljon pyöristyksiä. Kaarevuus toistuu myös esimerkiksi vetimissä, allaskalusteissa ja peileissä. Pelkästä nostalgiannälästä ei kuitenkaan ole kyse, vaan epävarmoina aikoina ihmisen ja maailman väliin tarvitaan pehmeyttä. Pyöreät ja kaarevat muodot luovat kotiin lempeämmän ja turvallisemman tunnelman kuin luotisuorat linjat.

Lasi ei ole nykyään pelkästään kirkasta ja huomaamatonta, vaan erilaiset sävyt ja strukturoinnit auttavat tuomaan sisustukseen mielenkiintoa. Kuviolasi sopii niin keittiövitriiniin, suihkuseinään kuin liuku- tai välioveen. Se tuo sopivasti näkösuojaa, mutta antaa samalla kuitenkin valon kulkea. Erityisen kysyttyä tällä hetkellä on raitalasi, jota saa myös sävytettynä. Materiaalien ennakkoluulottomat kohtaamiset tuovat mielenkiintoa kalustukseen. Yhdistä siis lasielementtejä makusi mukaan puuhun, kiveen tai metalliin!

Yksilöllisyyden kaipuu ja vastuullisemmat valinnat
Keramiikka, puusepäntyö- ja kudontakurssit täyttyvät nykyään nopeasti harrastajista. Käsityön ja kotimaisen valmistuksen arvostus on selvässä kasvussa, ja yhä useampi kuluttaja haluaa kotiinsa mieluummin vähän mutta hyvää kuin paljon huonolaatuista tavaraa. Tämä liittyy laajempaan vastuullisuustrendiin, jossa etsitään massatuotannolle kestävämpiä vaihtoehtoja. Samanaikaisesti eletään kuitenkin taloudellisesti haastavia aikoja, ja moni kokee arvoistaan huolimatta joutuvansa tekemään valintoja hinta edellä. Kotimainen työ kilpailee edullisemman tuontituotannon kanssa, eivätkä ostopäätökset ole yksiselitteisiä. Kiinnostus puusepäntyöhön ja lähellä valmistettuihin kalusteisiin on kuitenkin selvää. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että mittatilausratkaisut ja laadukkaat materiaalit houkuttelevat aiempaa enemmän niitäkin asiakkaita, joiden remonttibudjetti on niukka. ”Osta kerran, käytä pitkään” -ajatusmaailma on vahvistunut, ja siksi moni osaa ajatella myös keittiönsä elinkaarta. Vaikka esimerkiksi viiluovi saattaa ostohetkellä tuntua arvokkaalta, sen puupinta on myöhemmin huollettavissa.

Kivitasot katseenvangitsijoina
Luonnonmateriaalien arvostus on näkynyt viime vuosina myös työtasoissa, joihin yhä useampi valitsee hinnasta huolimatta kiveä tai kivikomposiittia. Vaaleasävyiset marmorikuviot ovat jo pitkään suosituimpia ja pitävät pintansa edelleen, mutta rinnalle on noussut huomattavasti räväkämpiä vaihtoehtoja. Persoonallisuuden trendi näkyy siis myös työtasoissa, jotka voivat nyt toimia koko keittiön katseenvangitsijoina. Vaihtoehtoja löytyy niin dramaattisen sävyn, vahvan kuvioinnin kuin kontrastien ystäville.

Kuumuutta, kosteutta ja kulutusta kestävät keraamiset kivet ovat kiilanneet suosiossa kvartsin ja luonnonkiven ohi. Niitä löytyy monien eri valmistajien mallistoista, ja kauppanimistä tunnetuin lienee Dekton. Tasomateriaali jatkuu usein näyttävänä nostona välitilaan, kuten tässä Villa Woodsin harmaasävyisessä Unique Home -keittiössä, johon veistämökumppanimme Louhi Stones työsti vielä samasta Dekton-materiaalista seinähyllyn. Kuva: Anne Melender

Varaa aika suunnittelutapaamiseen!
Olemme iloisia, jos haluat lähteä toteuttamaan kalusteunelmiasi juuri meidän kanssamme. Perheyrityksemme palvelee Turun Orikedolla arkisin klo 9-17. Olet tervetullut tutustumaan showroomiimme ja sen lukuisiin mallikalustuksiin aina kun ovemme ovat avoinna. Suunnittelutapaamista varten suosittelemme kuitenkin varaamaan etukäteen ajan kalenteristamme, jotta ehdimme varmasti palvella sinua saapuessasi myymäläämme.
Ota askel kohti ainutlaatuista kotia ja kalusta kotimaisesti! ♡
