Keltainen kaapisto tuo auringonpaistetta eteiseen säästä riippumatta. Asukkaat ihastuivat oman tuotantomme Toffee-väriin, josta valmistimme eteiskomeron levyovet mittojen mukaan.
Kun asiakasperheemme muutti muutama vuosi sitten 90-luvulla rakennettuun rivitaloon, he alkoivat uudistaa Marian suunnitteluavulla kodin kaapistoratkaisuja tila kerrallaan. Tavoitteena oli päästä eroon peilillisistä liukuovikomeroista, jotka eivät tuntuneet lainkaan omalta jutulta.
Eteisessä sisäänastujaa tervehtii nyt iloisen keltainen kaapisto, jonka toteutimme saranaovilla. Värivalintaa ei tarvinnut kauaa pohtia, sillä Toffee osui heti silmiin myymälämme ovitelineestä. Maria oli ehtinyt jo ennen suunnittelutapaamista miettiä, että uudistuneen oman valikoimamme keltainen saattaisi olla asiakasperheen mieleen.
Valmistimme eteiskomeron Turussa mittojen mukaan, koko tilan korkeuden hyödyntäen. Sekä rungot että levyovet ovat omaa tuotantoamme. Kapeassa eteisessä toteutus meni kattovalaisimen takia millipeliksi, mutta kokeneena kalustemyyjänä Maria osasi huolehtia mitoituksessa siitä, että kalusteovi mahtuu avautumaan myös plafontin kohdalta. Keltaista komeroa raikastavat Helatukun valkoiset Ligo-nuppivetimet.
Eteiskaapiston oikeanpuolimmaisen oven takaa löytyy siivouskomero. Muu tila on varattu ulkovaatteiden ja asusteiden säilyttämiseen. Järjestystä on helppo pitää yllä hyllyjen, vetokorien ja riittävän tankotilan ansiosta. Pienillä runko-osan muokkauksilla saimme takkirekkejä sijoitettua järkevästi kaksi päällekkäin. Räätälöimme ja varustelemme kaapistot aina käyttäjiään varten, joten ennen suunnittelutapaamista on hyvä miettiä, mitä haluat säilyttää ja miten.
Marian asiantunteva apu ja oma asennuspalvelumme saavat asukkailta kiitosta. Seuraavaksi uudistusvuorossa on tyttären huoneen kaapisto, johon on jo mielessä sopiva väri oman tuotantomme valikoimasta. Tutustu myös vuonna 2020 remontoituun siniseen wc-tilaan!
