Kaksin aina kaunihimpi! Alkuvuodesta esittämiimme kutsuhuutoihin vastattiin, ja myyntitiimimme on saanut kevään aikana kaksi pätevää uutta jäsentä. Tämä on iloinen asia paitsi meille, myös sinulle asiakkaamme. Olemme saaneet myyntipalvelumme ruuhkaa purettua ja pystymme taas tarjoamaan kalustesuunnitteluaikoja nopeammin. Toivotamme Annen ja Liinun lämpimästi tervetulleiksi joukkoomme!
Liinu Kiminkinen
Olen viittä vaille valmis sisustusalan artesaani ja intohimoinen sisustaja sekä trendien seuraaja. Kalustesuunnittelussa minua kiehtovat loputtomat vaihtoehdot sekä mahdollisuus kehittyä koko ajan. Olen tarkka esteetikko, joten kanssani syntyy kauniita ja ennen kaikkea toimivia kalustekokonaisuuksia. Suunnitelmat toteutan aina asiakaslähtöisesti, sillä kukapa paremmin tuntisi oman kotinsa ja tarpeensa kuin asukas itse. – Liinu
Anne Kitti
Olen suunnittelijana hyvin asiakaslähtöinen ja ratkaisukeskeinen. Pidän erityisesti haasteellisista tiloista, sillä työn parhainta antia on se, kun pystyy tarjoamaan asiakkaille parhaan mahdollisen ratkaisun joskus mahdottomaltakin tuntuvaan pulmaan. Usein yksinkertaisilla mutta oivaltavilla ideoilla päästään toimivaan lopputulokseen. Minun kanssani suunnittelu on rentoa ja paineetonta, ja olen täydellä sydämellä mukana niin isoissa kuin pienissäkin projekteissa. Itse käytännön työstä ja keittiösuunnittelusta minulle on kertynyt työkokemusta jo pitkälti toistakymmentä vuotta. – Anne
Varaa oma suunnitteluaikasi!
Annen ja Liinun ansiosta meillä on vapautunut lisää kalustesuunnitteluaikoja. Niitä voit kysellä numerosta (02) 880 0160, täyttämällä nettisivujemme yhteydenottolomakkeen tai lähettämällä sähköpostia myynti@uniquehome.fi. Löydät myös kaikkien uniquehomelaisten suorat puhelinnumerot ja sähköpostiosoitteet Yhteystiedoista. Palvelemme myymälässämme Orikedolla ensisijaisesti ajanvarausasiakkaita ma-pe klo 9-17. Sopimalla suunnittelutapaamisesta etukäteen varmistat saavasi palvelua ilman ylimääräistä odotusta.
Tervetuloa kotimaisille ja kotisi kokoisille kalustekaupoille!