Tässä talossa melkein kaikki tiet vievät kodihoitohuoneeseen. Hyvällä suunnittelulla läpikulkutila sai kuitenkin järkevän ja toimivan kalustuksen. Kaapistojen hillitty ja ajaton ilme ei varasta huomiota hirsitalon kauniilta puupinnoilta.
Rantamaisemissa sijaitsevan uudiskohteen kalustesuunnittelu Piian kanssa alkoi jo rakennusprojektin varhaisessa vaiheessa. Moni kalustamisen kannalta oleellinen yksityiskohta oli tällöin mahdollista ottaa vielä huomioon rakenteissa. Huolellisen suunnittelun tuloksena hioutui myös tyyli, jota toistettiin eri tilojen kaapistoratkaisuissa.
Kodinhoitohuoneessa kalusteet asettuvat kahdelle seinälle. Vaikka pyykkipisteeltä on kulku niin ulos kuin eteiseen, vaatehuoneeseen ja pesutiloihin, kaapistoja saatiin mahtumaan mukavasti. Toinen ehjä seinäpätkä hyödynnettiin kokonaisuudessaan säilytykseen korkeilla komeroilla. Vastakkaiselle puolelle sijoitettiin vesipiste, pyykkikone, kuivausrumpu sekä runsaasti tasotilaa työskentelyyn. Pyykkihuolto sujuu mahdollisimman vaivattomasti, sillä vaatehuone sijaitsee aivan kodinhoitotilan vieressä.
Sileät, valkoiset MDF-ovet ovat samaa mallia kuin viereisessä eteisessä. Niihin asensimme Ligo-nuppivetimet, joiden teräksinen sävy toistuu myös kalustejaloissa sekä vesipisteellä. Blancon Subline 500-U -allas on Silgranit-komposiittia. Sävyksi valikoitui Tartufo. Harmaa työtaso puolestaan valmistettiin miellyttävän mattapintaisesta Fenix-nanolaminaatista, johon lika ja sormenjäljet eivät herkästi tartu. Komposiittiallas on mahdollista upottaa tasoon eri tavoin. Laminaattipinnan alle asennettuna se näyttää huulletulta.
Hirsitalon kalusteasennustöistä vastasi Mikko. Tutustu myös kodin keittiöön!