Skip to main content
ajankohtaistaetusivu

Rajana vain mielikuvitus

Pukeutumistilan räätälöity kalusteratkaisu korkeapainelaminaatista

Me kalustealan ammattilaiset pidämme usein itsestäänselvyytenä sellaisia asioita, jotka eivät ole kuluttajille ollenkaan selviä. Ajatus tämän jutun kirjoittamiseen heräsi, kun erään sisutusblogin kommenttiosiossa lukija kyseli, mistä voi hankkia sopivan kokoisen massiivipuupalasen sohvapöydän tuunausta varten. No vaikka Unique Homesta!

Monille tulee yllätyksenä, mitä kaikkea ”keittiöliikkeistä” saa. Tarjonta toki vaihtelee huomattavasti, joten emme voi yleistäen puhua koko alasta. Keskitytään siis siihen, millaisia kalusteratkaisuja me täällä Orikedolla pystymme sinulle valmistamaan. Muutaman vuoden ikäinen CNC-jyrsimemme, tuttavallisemmin Buse, on avannut omalle tuotannollemme uudenlaisia mahdollisuuksia. Siksi jo merkittävä osa kalusteistamme syntyy alusta loppuun asti Orikedolla, aivan myymälämme seinän takana. Todellista lähituotantoa, eikö totta? Tietokoneohjatun CNC-laitteiston ja näppäräkätisten tuotantopuuseppiemme yhteistyönä valmistuvat esimerkiksi värilliset ja erikoismittaiset kalusterunkomme sekä osa kalusteovista ja työtasoista. Valmistamme Orikedolla kalusteita myös huippukestävästä korkeapainelaminaatista.

 

Osaat ehkä kysellä keittiöliikkeistä myös wc-kalusteita ja liukuovikomeroita, mutta tiesitkö, että voit hyödyntää kiintokaluste-elementtejä oikeastaan kodin joka tilassa? Keittiö on kiistaton päätuotteemme, mutta olemme ideoineet ja valmistaneet asiakkaillemme esimerkiksi ruokapöydän kansia, tv-tasoja, pukeutumishuoneen kalusteratkaisuja, työpisteitä ja yöpöytiä. Avokeittiöt ovat tulleet jäädäkseen, ja moni sisustaja haaveilee läpi oleskelutilojen jatkuvasta yhtenäisestä ilmeestä. Jos keittiö on ostettu yhdestä paikasta, ruokapöytä toisesta ja tv-taso kolmannesta, harmonian eteen saa nähdä vaivaa. Onneksi tiedät nyt, että voit tilata kotisi kaikki kalusteratkaisut samasta paikasta ja halutessasi vaikka samoilla materiaaleilla – tietenkin juuri tilojesi vaatimilla mitoilla.

Ehkäpä siis tapaamme, kun seuraavan kerran kaipaat keittiösi ilmettä jatkavaa säilytysratkaisua olohuoneen puolelle. Laitetaan idearattaat pyörimään ja sen jälkeen Buse laulamaan!