Skip to main content
etusivu

Aamiaiskaappi on arjen apuri

By 14.6.2021No Comments

Jos pitäisi nimetä viime vuosien suurin keittiöilmiö, se olisi todennäköisesti aamiaiskaappi.  Avokeittiöt ovat tulleet suomalaiskoteihin jäädäkseen, ja samalla on syntynyt tarve piilottaa toimintoja siten, että kaikki on kuitenkin helposti käden ulottuvilla. Apu on löytynyt aamiaiskaapista, jonka voimme toteuttaa Unique Home -kalustekokonaisuuksiin jo monella eri tavalla – aina kotisi kokoisesti. 

Mikä on aamiaiskaappi?

Trendejä tulee ja menee, mutta parhaimmat niistä jäävät pysyvästi osaksi elämää. Aamiaiskaapille on helppo povata pitkää ikää ja yhä kasvavaa suosiota. Ovien taakse piiloutuva työskentely- ja säilytystilan yhdistelmä auttaa pitämään keittiön yleisilmeen siistinä ja työtasot tyhjinä, sillä esimerkiksi keittimille ja paahtimille löytyy paikkansa aamiaiskaapista. Kun aamukahvi on tippunut ja leivät paahdettu, kaiken saa kätevästi piiloon ovien taakse. Eipähän tarvitse palata illalla sotkuisen näköiseen keittiöön!

Keittiösi kokoisesti

Toisin kuin moni luulee, aamiaiskaappi ei vaadi isoa keittiötä, vaan myös kompaktin kokoisiin koteihin on tarjolla omat ratkaisunsa. Esimerkiksi rulo-ovi on toimiva pienessä keittiössä, sillä sen avaaminen ei vaadi tilaa sivuilta. Mainio vaihtoehto on myös oman tuotantomme ulosliukuva aamiaistaso, joka mahtuu yhden oven taakse. Se on nappivalinta kulmakaappiin, jonka sisältö on muuten usein hankalasti hyödynnettävissä. Laitteita ei tarvitse erikseen siirtää käyttöä varten, sillä ne liukuvat tason mukana ulos kaapista. Näin esimerkiksi kahvinkeittimestä nouseva höyry ei pääse vaurioittamaan yläpuolista hyllyä.

Monta tapaa toteutukseen

Aamiaiskaapin alkuperäinen idea käy ilmi nimestä, mutta sen käyttötarkoitus on sittemmin laajentunut. Ovien taakse voit piilottaa juuri sen, mikä omassa arjessasi tuntuu tarkoituksenmukaiselta. Tyypillisiä varusteita aamiaiskaapin sisäpuolella ovat pistorasia, liiketunnistimella toimiva led-valaistus sekä sopivassa suhteessa työtasoa ja hyllytilaa. Toteutamme aamiaiskaappeja yhdellä tai kahdella ovella, korkeina tai puolikorkeina ja useammalla eri avausmekanismilla. Käytettävissä olevan tilan lisäksi omat tarpeesi sanelevat sen, mikä toimii arjessasi parhaiten. Mikään ei estä lainaamasta aamiaiskaappi-ideaa keittiön puolelta muihin tiloihin. Yhä useammasta kodista löytyy esimerkiksi etätyöpiste, joka halutaan työpäivän jälkeen pois silmistä ja pois mielestä.

Suositussa pocket door -aamiaiskaapissamme ovet työntyvät sivuilla kalusterungon sisään, eivätkä näin auki ollessaan estä pääsyä viereisiin kaappeihin. Toteutamme taskuratkaisua sekä yhdellä että kahdella ovella. WingLine-taitemekanismi puolestaan avaa oven siipimäisesti toiselle sivulle ja koko kaapin sisällön saa esille yhdellä kädenliikkeellä. Ratkaisu on toimiva esimerkiksi kulmakaapissa tason päällä, sillä ovi taittuu avautuessaan kaksinkerroin seinää vasten.

Monta eri budjettia

Unique Home -aamiaiskaappi on sekä kokonsa, ulkonäkönsä että myös hintalappunsa puolesta muokattavissa sinun ja kotisi tarpeisiin. Koska ovet ovat usein auki, kaapin sisäpuolelle valitaan yleensä muun keittiön kanssa yhteensopivat materiaalit. Budjettiversio aamiaiskaapista syntyy esimerkiksi perinteisillä, yliavautuvilla saranoilla ja kalustelevystä valmistetuilla sisäosilla. Ylellisempään aamiaiskaappiin valmistamme runko-osat vaikkapa puuviilusta. Sinä päätät, me toteutamme!

Toteuta oman elämäsi aamiaiskaappiunelmat

Varaa aika keittiösuunnittelutapaamiseen numerosta (02) 880 0160!

Ota yhteyttä