Edellisessä julkaisussamme kerroimme, mikä on kalustamisessa pinnalla vuonna 2020. Vaikka seuraamme tarkasti aikaamme ja alan uutuuksia, onnistuneen kalustekokonaisuuden suunnittelussa tarvitaan mielestämme paljon muutakin kuin trendituntemusta. Pelkällä silmänilolla ei nimittäin arjessa pitkälle pötkitä, jos kodin ratkaisut eivät palvele millään lailla käyttäjäänsä. Innokas leipuri tarvitsee luultavasti tasotilaa enemmän kuin hän, jonka keittiössä lähinnä lämmitellään jonkun muun valmistamaa ruokaa. Astioiden keräilijän ei puolestaan kannata luopua yläkaapeista, vaikka ahkerasti konmarittava kaveri pärjäisi keittiössään muutamalla vetolaatikolla. Taitavat kalustemyyjämme osaavat kuunnella asiakasta herkällä korvalla ja herättelevät pohtimaan myös niitä yksityiskohtia, joita et ehkä itse ole tullut vielä ajatelleeksi. Tavoitteenamme on aina suunnitella se juuri sinun tarpeisiisi paras kalusteratkaisu, joka sopii myös kotisi mittoihin just eikä melkein. Toisin sanoen myymme ja valmistamme mittatilauskalusteita.
Tokihan sillä keittiön ulkonäölläkin on väliä. Hiljattain valmistuneesta uudiskohteesta otettu kuvapari havainnollistaa, miltä samankokoinen keittiö näyttää tummalla ja vaalealla kalustuksella. Rivitalon tulevilla asukkailla oli rakennusaikana mahdollisuus vaikuttaa materiaalivalintoihin, joten projektimyyjämme Maria räätälöi kalusteratkaisut asuntokohtaisesti. Siksi naapurusten keittiöt eivät ole keskenään identtisiä, vaan niissä on huomioitu asukkaiden mieltymykset. Eroja on ovisävyn lisäksi esimerkiksi hanamallissa, mekanismeissa ja laatikkojaossa. Vaaleassa keittiössä työtasot ovat Dektonia ja kvartsia, mustassa nanolaminaattia.
Varaa kalustemyyjiltämme suunnitteluaika ja tule ideoimaan sinun näköistäsi ja kotisi kokoista kalusteratkaisua! Keittiösuunnittelun ABC:ssa olemme koonneet yhteen vinkkimme, joiden avulla valmistaudut etukäteen tapaamiseen. Hyvä pohjatyö palkitaan onnistuneella lopputuloksella.